Onneksi olkoon! Kerrohan sitten kun olet saanut auton niin
pitää varoa Pukkilanseudulla kaahavia juuri kortin saaneita
"nuorukaisia". Eikö se tilastollisesti ole juuri nämä jotka
aiheuttaa suurimman osan kolareista. Tosin alkoholillakin vissiin
on tilastojen kanssa jotain tekemistä joten sinä et vissiin ihan
sovi mukaan. =)
@Armi: Eikö se jotenkin
niin mene että yli 90 % liikenneonnettomuksista on miesten
aiheuttamia, ja pitkälti yli 90 % kuolonkolareista. Ainut poikkeus
vissiinkin jossa naiset pääsee yli miesten noissa
liikennestatistiikassa lienee parkkipaikalla tapahtuvat
"onnettomuudet". Nyt ei tähän kyllä ole mitään linkkiä
heittää.
@radiolaatikko Olen
kuullut vastaavia. Aika uskottavaakin.
Monelle naiselle ei peruuttaminen ole mitään herkkua.
Minäkään en ole taskuperuuttanut autokoulun jälkeen. Ja autossa
on peruutustutka - sekä edessä että takana, mitä liikkeessä
vähän naureskeltiin. Mutta helppohan se on 180-senttisen miehen
naureskella alle 160-senttiselle naiselle. En ole piippareiden
hankkimista katunut. Eikä mieskään enää kommentoi. Vielä
lisäys: on totta kai suvereenisti autoa pyörittäviä
naisiakin.
Henrikillä on sitten auton hankinta edessä. Mitään vanhaa
roppostahan ei voi kesäautoksi hankkia, sillä ne saastuttavat.
Aken sivuilta löytyvän vertailun perusteella Henrikin kesäauto
on "smart fortwo cabrio 33 kw cdi passion". Kulutus 3,3 l/100km
dieseliä, CO2-päästöt 88 g/km.
Ps. Kelpais kyllä minullekin tuollainen ajopeli...
Pps. Kuinka muuten on mahdollista, että esimerkin tapauksessa
3,3 litraa polttoainetta muuntuu 100 km matkalla 8,8 kiloksi
hiilidioksidia???
@virbana Esimerkin
tapauksessa sitä taitaa vapautua 2,67 g/l, vai kuinka?
Onkos toi nyt niin (muistelen lukion kemiantunteja), että kun
auton moottori käydessään napsuttelee yhteen polttoaineen
hiiliatomeja ja ilman happiatomeja, syntyy sellainen hieno
hiilidioksidimolekyyli jossa on yksi hiiliatomi ja kaksi
happiatomia. Kun hiilimolekyylin atomipaino on 12 ja hapen 14,
tosta kai seuraa se, että co2-päästöjen paino on noin
kolminkertainen polttoaineen painoon.
Onnea! Vapaus tuo myös vastuuta eli ajele varovasti (mutta ei
liian varovasti). Pääset myös autonomistajana tulevaisuudessa
maksumiesten, eikun henkilöiden, kerhoon. Artisti maksaa!
Autoa ei ole, enkä sellaisen hommamisesta paineita otakkaan.
Niin kallista, haitallista ja turhaa lystiä tuo autolla ajaminen
ja sellaisen omistaminen on että saa olla aika poikkeuslaatuiset
olosuhteet että hyödyt voittaisivat haitat. Auton
hankinnassa/lainaamisessa on vielä se paha että minä en tosiaan
muuta saa ajaa kuin automaattivaihteista.
Jotain vanhoja automaattipostiautoja saa pirun halvalla vaikka
kilometrejä ei ole. Ties vaikka... Mutta eipä tässä budjetti
riitä vielä kuukausikaupalla auton hankinnan
miettimiseenkään.
Ai niin, pitännee nyt sitten leveillä että inssissä ei
tullut ainuttakaan virhettä. :P
@jiii Varmaan jotenkin noin.
(Mä en muista kemiasta juuri mitään.) Sen verran korjaan, että
toi 2,35 kg/l onkin bensasta, dieselillä vastaava luku on tosiaan
2,60kg/l. (En huomannut ensin, että smart on diesel.)
@henrikanttonen No
se Smart on sitten sun autosi: Suomen pienimmät päästöt, pienin
kulutus ja automaattivaihteinen. Niitä saa siitä omasta
lähiVehostasi.
@jiii: Kun uuden auton hinta
on kahden vuoden palkka niin ei uusia ihan noin vain hankita,
vaikka esimerkilliseltä autolta kuulostaakin. Joskin
roudauskäytössä olisi kylläkin parempi että on edes vähän
tavaratilaa.
Tuossa kuva: http://www.flickr.com/photos/tuija/24366...
Teemu Kurppa demosi jaikunäkymäänsä, jossa päällimmäisenä
Erkkap onnitteli, ja Kurppa demosi että näin
helppoa on selvittää mihin kaverin kommentti liittyi.
27 comments so far
Onneksi olkkoon! Nyt voitkin sitten alkaa välttämään yksityisautoilua ihan omasta tahdosta. :)
2 months, 1 week ago by Naurispaja.
Onnittelut
2 months, 1 week ago by teroheiskanen.
vain auto puuttuu?
2 months, 1 week ago by porni.
Onneaa...
2 months, 1 week ago by hessuj.
Onneksi olkoon! Kerrohan sitten kun olet saanut auton niin pitää varoa Pukkilanseudulla kaahavia juuri kortin saaneita "nuorukaisia". Eikö se tilastollisesti ole juuri nämä jotka aiheuttaa suurimman osan kolareista. Tosin alkoholillakin vissiin on tilastojen kanssa jotain tekemistä joten sinä et vissiin ihan sovi mukaan. =)
2 months, 1 week ago by radiolaatikko.
Onnittelut tuoreelle kuljettajalle!
2 months, 1 week ago by jiii.
Onnea! @radiolaatikko En tiedä tilastoista, mutta mutu-tuntumalla sekä nuoret että vanhat miehet ovat molemmat varottavia. Tuntomerkkinä lippalakki.
2 months, 1 week ago by Armi.
Hurraatia!! Joko on kesäauto pydessä?
2 months, 1 week ago by Tuija.
Täten olkoon onniteltu.
2 months, 1 week ago by KalatalousJussi.
@Armi: Eikö se jotenkin niin mene että yli 90 % liikenneonnettomuksista on miesten aiheuttamia, ja pitkälti yli 90 % kuolonkolareista. Ainut poikkeus vissiinkin jossa naiset pääsee yli miesten noissa liikennestatistiikassa lienee parkkipaikalla tapahtuvat "onnettomuudet". Nyt ei tähän kyllä ole mitään linkkiä heittää.
2 months, 1 week ago by radiolaatikko.
onnea :)
2 months, 1 week ago by erkka.
@radiolaatikko Olen kuullut vastaavia. Aika uskottavaakin.
Monelle naiselle ei peruuttaminen ole mitään herkkua. Minäkään en ole taskuperuuttanut autokoulun jälkeen. Ja autossa on peruutustutka - sekä edessä että takana, mitä liikkeessä vähän naureskeltiin. Mutta helppohan se on 180-senttisen miehen naureskella alle 160-senttiselle naiselle. En ole piippareiden hankkimista katunut. Eikä mieskään enää kommentoi. Vielä lisäys: on totta kai suvereenisti autoa pyörittäviä naisiakin.
2 months, 1 week ago by Armi.
Henrikillä on sitten auton hankinta edessä. Mitään vanhaa roppostahan ei voi kesäautoksi hankkia, sillä ne saastuttavat. Aken sivuilta löytyvän vertailun perusteella Henrikin kesäauto on "smart fortwo cabrio 33 kw cdi passion". Kulutus 3,3 l/100km dieseliä, CO2-päästöt 88 g/km.
Ps. Kelpais kyllä minullekin tuollainen ajopeli...
Pps. Kuinka muuten on mahdollista, että esimerkin tapauksessa 3,3 litraa polttoainetta muuntuu 100 km matkalla 8,8 kiloksi hiilidioksidia???
2 months, 1 week ago by jiii.
Ai niin. Linkit noihin: http://ekoake.autoalanverkkopalvelu.fi/d... ja http://www.smart.fi.
2 months, 1 week ago by jiii.
@jiii Keskimäärin auton moottori tuottaa hiilidioksidia 2,35 kg/l. 3,3, x 2,35 kg = 7,75 kg olis siis niinkun joku katalysaattoriautojen keskiarvo.
2 months, 1 week ago by virbana.
@virbana Esimerkin tapauksessa sitä taitaa vapautua 2,67 g/l, vai kuinka?
Onkos toi nyt niin (muistelen lukion kemiantunteja), että kun auton moottori käydessään napsuttelee yhteen polttoaineen hiiliatomeja ja ilman happiatomeja, syntyy sellainen hieno hiilidioksidimolekyyli jossa on yksi hiiliatomi ja kaksi happiatomia. Kun hiilimolekyylin atomipaino on 12 ja hapen 14, tosta kai seuraa se, että co2-päästöjen paino on noin kolminkertainen polttoaineen painoon.
Vai häh, oonkomä ihan mettässä??
2 months, 1 week ago by jiii.
Onnea! Vapaus tuo myös vastuuta eli ajele varovasti (mutta ei liian varovasti). Pääset myös autonomistajana tulevaisuudessa maksumiesten, eikun henkilöiden, kerhoon. Artisti maksaa!
2 months, 1 week ago by haloefekti.
Kiitokset kaikille.
Autoa ei ole, enkä sellaisen hommamisesta paineita otakkaan. Niin kallista, haitallista ja turhaa lystiä tuo autolla ajaminen ja sellaisen omistaminen on että saa olla aika poikkeuslaatuiset olosuhteet että hyödyt voittaisivat haitat. Auton hankinnassa/lainaamisessa on vielä se paha että minä en tosiaan muuta saa ajaa kuin automaattivaihteista.
Jotain vanhoja automaattipostiautoja saa pirun halvalla vaikka kilometrejä ei ole. Ties vaikka... Mutta eipä tässä budjetti riitä vielä kuukausikaupalla auton hankinnan miettimiseenkään.
Ai niin, pitännee nyt sitten leveillä että inssissä ei tullut ainuttakaan virhettä. :P
2 months, 1 week ago by henrikanttonen.
@jiii Varmaan jotenkin noin. (Mä en muista kemiasta juuri mitään.) Sen verran korjaan, että toi 2,35 kg/l onkin bensasta, dieselillä vastaava luku on tosiaan 2,60kg/l. (En huomannut ensin, että smart on diesel.)
2 months, 1 week ago by virbana.
@henrikanttonen No se Smart on sitten sun autosi: Suomen pienimmät päästöt, pienin kulutus ja automaattivaihteinen. Niitä saa siitä omasta lähiVehostasi.
2 months, 1 week ago by jiii.
@jiii: Kun uuden auton hinta on kahden vuoden palkka niin ei uusia ihan noin vain hankita, vaikka esimerkilliseltä autolta kuulostaakin. Joskin roudauskäytössä olisi kylläkin parempi että on edes vähän tavaratilaa.
2 months, 1 week ago by henrikanttonen.
Pääsit esimerkiksi luennolla jaikusta tällä threadilla.
2 months, 1 week ago by hirvinen.
http://jaiku.com/channel/TietotekniikkaN...
2 months, 1 week ago by hirvinen.
Oho. Missä yhteydessä? En löytänyt tuosta linkistäsi ainakaan päällisin puolin selaamalla.
2 months, 1 week ago by henrikanttonen.
Helsingin Yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksen kurssin Tietotekniikka Nyt luennolla, jota ketju käsitteli. Kanavan etusivulta oli linkki.
2 months, 1 week ago by hirvinen.
Tuossa kuva: http://www.flickr.com/photos/tuija/24366... Teemu Kurppa demosi jaikunäkymäänsä, jossa päällimmäisenä Erkkap onnitteli, ja Kurppa demosi että näin helppoa on selvittää mihin kaverin kommentti liittyi.
2 months, 1 week ago by Tuija.
Julkisuus on vaativa rakastaja... :P
2 months, 1 week ago by henrikanttonen.